Konsulttiarkea crescolla:
"Crescolla huumori ja nauru ovat enemmän kuin sallittuja."

K

atri Hurmeen, tutummin Katin, kanssa samaan pakettiin kuuluu iloinen nauru. Kati on pitkänlinjan Crescolainen, mutta on toiminut aiemmin muun muassa vankilapsykologina. Uransa Crescolla hän aloitti psykologiassistenttina 2001. Nyt Kati kertoo minkälaista on psykologikonsultin työ ja mikä pitää hymyn huulilla kiireessäkin.

Katia on aina kiinnostanut ihmisen moniulotteisuus, mystisyys ja epäselkeys. Ennen palaamistaan takaisin Crescolle Kati oli töissä vankiloissa Vantaalla ja Sörnäisissä, joissa hän piti kannattelevaa keskusteluapua ja osallistui psykiatrisen hoidon antamiseen. Vankilapsykologiksi Katin ohjasi hänen gradunsa, jossa Kati pyrki luomaan poliisin etsintöjä helpottavia malleja etäisyyskäyttäytymisestä henkirikoksiin, joissa uhri on löytynyt maastosta. 

"Ominaista vankilaympäristössä olivat esimerkiksi oppimisvaikeudet ja henkilöiden tapa selittää asioiden kulkua tavallisesta poikkeavilla ajatusketjuilla."  

katri.hurme.JPG

Katilta löytyy kotoa reippaat 1.-luokkalainen poika ja nelivuotias tyttö, minkä takia Kati tekee joustettua 6 tuntista työpäivää. Usein kuulee pohdittavan, miten psykologin ammatti näkyy psykologien omassa arjessa. 

”Psykologin taustani näkyy arjessani tiettynä itsereflektiona ja oman käyttäytymisen analysointina. Joskus ammatti luo paineita esimerkiksi lasten kasvatukseen, kun tiedostaa toimivansa joissakin tilanteissa väärin. Psykologin työssä oppii itsestään ja esteistään. Arvioidessa muita täytyy olla vahvasti tietoinen omista persoonallisuuspiirteistään. On esimerkiksi tärkeää huomioida omien luonteenpiirteiden vaikutukset siihen, kuinka reagoi toisiin henkilöihin.”

Työsi kolmella sanalla:
haasteet, oppiminen, merkitys

Cresco kolmella sanalla:
eteenpäinpyrkivä, laadukas, ihmisläheinen

Crescolla huumori ja nauru ovat enemmän kuin sallittuja ja yrityskulttuuri on välitön ja avoin. Tiimissämme ihmisläheisyys ja yksilön arvostaminen näkyvät vahvasti arjessa - luomme hyvää ilmapiiriä ympärillemme. Asiakkaille arvomme näyttäytyvät laadukkuutena – haluamme, että soveltuvuusarviointiin tuleva hakija sekä asiakasyrityksemme ovat molemmat tyytyväisiä. Työssäni menestyy aktiivinen ja oma-aloitteinen, suoriutumishaluinen henkilö, jolla on herkkyyttä olla aidosti läsnä ja kyky kuunnella toista."

Työni suola on auttaa yksilöä löytämään työpaikka ja työympäristö, joka tukee hänen tapaansa toimia eli saada oikeat organisaatiot ja työnhakijat kohtaamaan. Parasta on aina tyytyväinen asiakas, vaikka kuinka kliseiseltä se kuulostaakin. Ajoittain työ on myös hektistä ja nopeatempoista – silloin ajoittaiset pysähtymisen hetket ja mindfullness ovat apuna jaksamisessa. Hyvä keino on myös niin sanottu tunteiden sanoittamien."

Kati onkin kouluttautunut Brain-Based Coach ja ratkaisukeskeisyyden sekä positiivisen ajattelun puolestapuhuja. 

"Omaa ajattelua kehittämällä ja ratkaisukeskeisyydellä voi muuttaa pysyvästi tapaansa toimia ja löytää näin oikeasti omaa arkea ja elämää parantavia ratkaisuja. Suosittelen coachingin kokeilemista ihan jokaiselle. On mahtavaa nähdä toisen innostus siitä, kun on aidosti saanut välineitä itsetuntemuksen parantamiseen ja haasteiden peittoamiseen - niistä tulee niitä jes jes -fiiliksiä.”

Lue Katrin blogit 

Aivotutkimuksesta työkaluja esimiestyön kehittämiseen >>
Katsi huonot esimiehet jo haastattelussa >>

Tutustu asiantuntijoihimme >>